tiistai 10. joulukuuta 2013

Aikuis-, virkistys- vai ikiurheilu?

Veteraaniurheiluliitto muutti nimensä Suomen Aikuisurheiluliitoksi. Vanhan nimen protestointi oli voimakkainta naisten keskuudessa; nuoret keski-ikää lähestyvät naiset ovat suurin ja nopeimmin kasvava ryhmä, joka on hakeutunut ja hakeutumassa harrastuksen pariin.

Aluksi käytettiin  termiä veteraaniurheilu, mutta sen on korvannut masters athletics, ikäurheilu, ikiurheilu. Senioriurheilustakin on puhuttu, mutta masters athletics näyttää tällä hetkellä väkevimmältä käsitteeltä.

Ikiurheilijat (masters athlete, Altensportler/in) ovat yleisurheilussa kilpailemista harrastavat, jotka eivät kilpaile avoimessa sarjassa mutta jotka ovat vähintään 30 vuotiaita. Valmennuskirjallisuudessa käytetään myös nimitystä virkistysurheilija (recreational athlete).

Maailmalla ikäurheilu on usein saman järjestön hoteissa kuin huippu-urheilu, jonka hoitaja on Suomessa Suomen Urheiluliitto. Urheiluliitto ei huolinut veteraaneja suojaansa 1970-luvulla, kun ala järjestäytyi kansainvälisesti. Seuraus on se, että huippuyleisurheilumme on näivettynyt: liitossa on palkkalistoilla saman verran väkeä kuin huippuyleisurheilijoidemme määrä.

Tavalliset kansalliset kilpailut ovat ensi sijassa lapsiyleisurheilua varten. Tähtikisat ovat tasoltaan seuraavat kansalliset, mutta potevat osanottajien vähyyttä; Eliittikisoissa jylläävät liian usein II-tason kansainväliset kyvyt varsinaisen huippuyleisurheilun rajoittuessa keihäänheittoon, mutta toivottavasti ensi kesänä jo naisten 3000 metrin esteisiin ja naisten 100 metrin aitoihin.

Kukoistava huippuyleisurheilu vaatii kilpailutoimintaa ilmiselvästi kaikilla tasoilla.

Veteraanikilpailut eivät suinkaan ole suomalainen keksintö vaan nykymuotoisten ikäryhmittäisten kilpailujen isä on englantilais-amerikkalainen David Pain San Diegossa, jossa pidettiin ensimmäiset USA:n mestaruuskilpailut 1968, myös toiset ja kolmannet 1969 - 1970. 

Ensimmäiset kansainväliset veteraanikisat pidettiin Lontoossa 1972, kun David Pain organisoi amerikkalaisten veteraaniurheilijoiden matkan Eurooppaan Münchenin olympialaisten aikaan. Mukaan liittyi myös ryhmä Australiasta. Yhtenä pontimena oli verestää Helsingin olympialaisten muistoja, tietysti kilpaillen. Siksi matkalla järjestettiin kilpailut myös Helsingissä, Tukholmassa, Göteborgissa ja Kölnissä; ks. Bryan Thomas: Age is no Barrier – A History of Masters/Veterans Athletics in Australia, Australian Masters Athletics Inc, 2011; lataa pdf tästä. Ikiurheilijoiden ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailutkin pidettiin Torontossa 1975, kaksi vuotta ennen ensimmäisiä Suomen mestaruuskilpailuja.

Jouko Ylä-Liedenpohja
M68: 8,88i - 13,90 - 29,26 - 1.05,80

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti