keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Avoimet Baltian mestaruuskilpailut 2017

Viime kesänä olin Baltian mestaruuskilpailuissa Vilnassa ainoana suomalaisena, mutta Suomen lippu oli salossa! Miksi et tuonut muita mukanasi, kysyttiin

Ensi elokuun 12.-13. päivinä kilpailut ovat Pärnussa. Ilmoittautuminen päättyy vasta 10.8.2017. Suosittelen osallistumista

9.5.17: Kutsu EMAn sivulla

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kannattaako herkistely?

Daegun tulokseni olivat samaa tasoa kuin SM-halleissa viisi viikkoa aikaisemmin tai syksyllä Jyväskylässä 8.10.2015. Daeguun ja SM-halleihin herkistelin kunnolla, Jyväskylään vain osaksi.

Miksi tulostaso ei parantunut syksystä? Vai eikö tällä iällä kannata enää herkistellä?

Tuloskunnon paikallaan pysyminen johtuu pikemminkin siitä, että harjoituksissa kykenin kovavauhtiseen juoksuun todella harvoin. Se taas johtuu siitä, että harjoituskauden aikana en ollut ottanut riittävän monia herkistely- ja lepopäiviä ennen aiottua kovavauhtista harjoitusta.

Siis, johtopäätökseni on, että tarvitsen lisää herkistelyä ennen kovavauhtisia harjoituksia ja kilpailuja - ja helppoja harjoituksia niiden jälkeen

Daegun kilpailuviikko vaatii akkujen latausta. Nyt on jälleen peruskuntokauden luonteinen jakso vappuun asti, mutta nopeusominaisuuksista pyrin pitämään kiinni koko ajan, vaikka juoksen tänä aikana pääasiassa aerobisen ja anaerobisen energiajärjestelmien rajamailla

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Daegun matka

Korean Daegu isännöi Maailman ikiurheiluliiton hallimestaruuskilpailuja WMACi2017. Selvisin joka matkalla loppukilpailuun: 60 m 9,18 seitsemäs; 200 m:llä viides, 30.33 alkuerässä; 400 metrillä neljäs 1.09,80. Australian Peter Crombie voitti M70 sarjan kaikki matkat kuten Perthissäkin

Tässä 60 metrin loppukilpailu, aikamoista köntystelyä osaltani:

https://www.youtube.com/watch?v=aRr5qOcMtPo

Kaksi vuotta sitten Puolan Torúnissa ohjelmani oli sama, mutta paremmin ajoin. Silloisista parhaista ajoista taannuin 60 metrillä 0,28 sekuntia, 200 metrillä 0,86 sekuntia ja 400 metrillä 1,50 sekuntia

Sarjan M70 4x200 metrin viestin voitimme kukistaessamme USA:n: muut joukkueessa juosseet Vesa Mäki, Markku Juopperi ja Eero Väyrynen 

Daegun sisähalli oli jälleen areenana loistava. Ainoa puute, kuten Torúnissakin, oli verryttelytilojen ahtaus ja läpikulku poikki ratojen erityisesti viimeisenä viestipäivänä, johon oli mahdutettu vielä 1500 metriä. Viikolla oli hallissa usein hiljaista, koska poisjääntien vuoksi semifinaaleja peruttiin. Isäntien kyvylle laatia tiivis ohjelma ei siten voi antaa täysiä pisteitä, vaikka esimerkiksi kuljetusjärjestelyt olivat loistavat

Turismiakin tuli harjoitettua kiertokäynnein Daegun lähistöllä ja Soulissa: sympaattista kansaa; pitkä historia; kirjoitusmerkit foneettisia

maanantai 27. helmikuuta 2017

Mestaruuskilpailujen ohjelman lyhentäminen

Ken Stone on julkaissut sivustollaan ranskalaissprintterin ehdotuksia maailmanmestaruuskilpailujen selkeyttämiseksi. Osa hänen ehdotuksistaan olisi tarpeettomia, jos Maailman ikiurheiluliitto WMA ja Euroopan EMA pudottaisivat kokonaan semifinaalivaiheen pois: vain alkuerät ja loppukilpailu riittäisivät.

Alkuerät olisi järjestetty parhaan ilmoitetun tilastoajan (seed time) perusteella siten, että pikajuoksuissa parhaimmat kahdeksan olisivat samassa erässä, seuraavat kahdeksan omassa erässään, jne

Loppukilpailuun pääsisi kahdeksan parasta alkuerien perusteella. Siksi kaikki joutuisivat juoksemaan täysillä omassa alkuerässään, parhaimmat saadakseen hyvän radan loppukilpailuun ja estääkseen huonomman tilastoajan omaavaa pääsemästä loppukilpailuun.

Kaikille osanottajille olisi siis taattu vähintään yksi juoksu vertaistensa kanssa: ei enää epätasaisia alkueriä

Näin esimerkiksi Lyonin MM-kisat olisivat lyhentyneet kolmella päivällä, jonka osa osallistujista olisi luonnollisesti käyttänyt matkailuun Ranskassa MM-kisojen jälkeen

Ken Stone kirjoitti jo aikaisemmin IAAF:n ja WMA:n neuvotteluista, joissa WMA:n mestaruuskisojen lyhentäminen oli ollut yksi kysymyksistä

perjantai 17. helmikuuta 2017

Palauttava harjoitus vai lepo?

"Virkistysurheilija, joka kilpailee kerran viikossa ja harjoittelee kahdesti, palautuu riittävästi," kertovat useat nettivalmentajat kuten Jimson Lee. Kokemukseni on kuitenkin, että esimerkiksi HKV:n marraskuun hallikilpailuihin harjoitellessa, kolmesta harjoituksesta yhden on oltava submaksimaalisen eli juostuna noin 85-94 prosentin tehoilla

Ongelma palautumisen kanssa nousee heti, jos lisäksi käyn kuntosalilla. Silloin yhden juoksukerroista on pysyttävä selvästi palauttavalla alueella eli minulla syke ei nouse 145:ttä korkeammaksi viimeisessäkään vedossa (maksimisykkeeni on 179 ja minimi 56)

Tällä viikolla tein maanantaina palauttavia vetoja (korkein max syke 142), keskiviikon harjoitus oli alaktinen ja tänään submaksimaalinen noin 93 prosentin tehoin. Juoksut, erityisesti alkulämmittelyn lopun 25 metrin kiihdytykset, tuntuvat jaloissa, joten huomenna on palauttavan harjoituksen vuoro ja sunnuntaina lepo

Siis molempia tarvitaan: palauttavia harjoituksia ja lepoa

Kropan aktivointi meni pieleen lauantain 7.1 lumitöissä ehkä juuri sen tähden, että vain lepäsin sunnuntain. Maanantaina 9.1 juoksu olikin tahmeata; ylimääräistä sekuntia en saanut pois kellosta kuin vasta 7.2

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

SM-hallit: 200 m

Tänään 200 metrin ajaksi tuli 30,40 eli samaa luokkaa kuin viime talvena Tampereella 30,21 ja Anconassa 30,36. Eilinen pullaus vaikutti tietysti, että toiveet 30 sekunnin alituksesta oli unohdettava

Meno ei tänään ollut läheskään niin herkkää kuin eilen alussa, mutta ei se ollut ylikuntoisen tunkkaistakaan, vaan se kuuluisa rutiinijuoksu, johon kykenen 200:lla metrillä harvemmin kuin joka toinen kerta; useammin katkean kesken matkan jossain 130-170 metrin välillä

Herkistely, harjoittelun kevennys, kilpailuja edeltävän puolentoista viikon aikana loihti joka tapauksessa puolivuotta kadoksissa olleen kunnon esiin juuri oikeaan aikaan

Daegun MM-halleihin on vielä runsas kuukausi, jona aikana ehtii tekemään kaksi kovaa 400 metrin harjoitusta. Toivottavasti luontoa löytyy niihin

Tulokset

lauantai 11. helmikuuta 2017

SM-hallit: 400 m

SM-kisoissa ei pitäisi harjoitella vaan kamppailla voitosta. Tänään 400 metriä Liikuntamyllyssä meni osaltani maitohappokylvyksi, jollaista kunnollista en tosin ollut tehnyt viime lokakuun Jyväskylän kilpailujen jälkeen. Silloinkaan juoksu ei ollut rentoa, vaan ylikunnon oloista

Nyt juoksu oli väljintä aikoihin, mutta alkuvauhti oli selvästi liian kova. Tavoittelin samaa vauhtia kuin Toruńissa, jolloin 200 metrin väliaika oli 32,2 ja 300 m noin 49,2, mutta jolloin jo 280 metrin kohdalla juoksu alkoi painaa. Silti pystyin silloin tulemaan viimeisen 100 m noin 19:ssä sekunnissa

Tänään 200 metrin väliaika oli alle 32 sekunnin ja juoksu sujui 300:an metriin saakka väljänä ja vauhdikkaana, mutta noutaja tuli kymmenen metrin matkalla: loppu sataseen kului ilmeisesti reilusti yli 22 sekuntia, koska loppuaikani oli 1.11,19. Tilanne tuntui aivan samalta kuin ensimmäisissä 400 metrin ratavedoissa ikiurheilijana kesäkuun alussa 2010

Näin pehmoisia ovat harjoitukseni olleet Perthin matkan jälkeen; 400 metrin kilpailukunto vaatii muutakin kuin juoksentelua aerobisen ja anaerobisen energiajärjestelmän rajamailla

Tulokset

tiistai 7. helmikuuta 2017

Kynttelinä kunto kohdalleen

“Kevättä kynttelistä”, aloitetaan rupattelu Virroilla tähän aikaan vuodesta: Kynttilänpäivän jälkeen aurinko kaartaa jo niin korkealta, että voi havaita pisaran putoavan rännistä aurinkoisena päivänä kovimmallakin pakkasella

Kevättä oli eilen rinnassa juostuani Liikuntamyllyn kierroksen täysillä ja päästyäni samaan harjoitusaikaan kuin viime talven paras. Takareisi tervehtyi niin että jo viikko sitten kykenin juoksemaan lentävän 30 metriä täysillä; aggressiivista telinelähtöä en ole vielä uskaltanut tehdä, koska sellaista ei tarvita 200:lla metrillä hallissa. 

Ennen ensi viikonlopun hallimestaruuskilpailuja käyn ehkä vielä kahdesti verryttelemässä, retkuttelemassa ja venyttelemässä; pari pomppunkin väliin

Kilpailu on aina oma koetuksensa. Tämätalvisissa SM-halleissa näyttää olevan runsaasti osallistujia, joten Liikuntamyllyssä tulee olemaan vilskettä - ja kovia kamppailuja. Lauantaina on Lex Hollon mainostama brutaali 400 m, perverssiä katsottavaa

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Amatööri vs ammattilainen

Valmistautumiselleni HKV:n järjestämiin ikiurheilijoiden SM-halleihin 11-12.2.2017 tuli takapakkia viime keskiviikkona 18.1.17 kun oikea takareisi revähti lievästi Liikuntamyllyssä kiihdyttäessäni kaarteesta suoralle

Paikka on perinteinen, jossa kaksipäinen kinnerlihas haarautuu; viimeksi sama paikka revähti 15.8.16 mistä toivuin sprinttikuntoon kolmessa viikossa. Jälleen kerran takareisien vahvistamisen erityisliikkeet jäivät tekemättä joulun aatonaaton jälkeen, tein ainoastaan kahta alkulämmittelyliikettä

Oikea lähentäjä revähti kuulantyönnössä 15.9.16, Perthissä revähti vasen etureisi 31.10.16, yhteensä siis neljä revähdystä viidessä kuukaudessa

Amatöörimaista puuhaa

Amatööri kuntouttaa kipeää kohtaa kunnes vamma ei enää vaivaa; ammattilainen harjoittaa lihaksistoaan jotta vammat eivät uusiudu

Lihaskestävyysharjoitukset, pikajuoksijoilla nimenomaan jalkojen moninaisten lihasten lisäksi myös vatsa-, selkä- ja lantionseudun lihasten harjoittaminen, torjuvat tehokkaimmin kaikkinaisia vammoja

Amatöörillä voittaa mukavuuden halu, vaikka tavoitteena on osallistua tärkeisiin kilpailuihin

JK 27.1.17: Amatööri harjoittelee ja harjoittelee, kunnes tekee asian oikein; ammattilainen harjoittelee kunnes ei tee sitä väärin    (tuntematon guru)

torstai 5. tammikuuta 2017

Kropan aktivointi joulujen jälkeen

Pikajuoksu sujui Teneriffalta paluun jälkeen lähes suunnitellusti: yksi alaktinen harjoitus ja kahdesti anaerobista perustan rakentamista sekä yksi kuntosalikäynti ennen joulua ja Tapanina sujuikin jo nopeuskestävyysharjoitus. Eli neljä harjoitusta yhdeksässä päivässä. Kuntosali oli ainoa lihaksistoa rassaava, koska edellisestä oli kaksi ja puoli kuukautta, vaikka tein jaloille vain kolmea liikettä, kussakin kaksi sarjaa, joissa oli 3-5 toistoa.

Tapaninpäivän jälkeiset päivät maalla olivatkin haastavampia, koska testailin uusia nastatossuja yleisellä tiellä kolmasti 30 - 60 min. Juoksualusta oli jäinen plus-asteiden vuoksi. Siksi kävelyn lomassa lyhyet aerobiset vedotkin tuntuivat jälkikäteen lihaksissa, erityisesti pohkeissa

Maalta tulon jälkeen olivat lumityöt sekä tiistaina että eilen aamulla. Kun eilen iltapäivällä kävin lisäksi Liikuntamyllyssä, heti ensi askeleista huomasin, että yläkroppa ja selkä ovat kankeat ja pohkeetkin koppurassa; vain noin 5/6 –vauhtiset 40-50 metrin vedot tuntuivat sopivilta

Tänään on välipäivä, mutta huomenna on tarkoitus testata, sainko eilen kropan aktivoitua pikajuoksukuntoon vai en

Lisäys 6.1.2017 klo 13.58: Eltsun putki on tänään auki. Juoksin 2 x 150 m "täysillä" eli noin 98 prosenttisella yrityksellä. Kelloakaan en huomannut pysäyttää eli ehkä juoksu oli rentoa. Huomiseksi sääennuste lupaa lumitöitä ainakin kahdesti. Siksi vasta maanantaina kannattaa yrittää seuraavaa harjoitusta, jossa toivottavasti kykenen vetämään jo 200 m.