Amatööri vs ammattilainen

Valmistautumiselleni HKV:n järjestämiin ikiurheilijoiden SM-halleihin 11-12.2.2017 tuli takapakkia viime keskiviikkona 18.1.17 kun oikea takareisi revähti lievästi Liikuntamyllyssä kiihdyttäessäni kaarteesta suoralle

Paikka on perinteinen, jossa kaksipäinen kinnerlihas haarautuu; viimeksi sama paikka revähti 15.8.16 mistä toivuin sprinttikuntoon kolmessa viikossa. Jälleen kerran takareisien vahvistamisen erityisliikkeet jäivät tekemättä joulun aatonaaton jälkeen, tein ainoastaan kahta alkulämmittelyliikettä

Oikea lähentäjä revähti kuulantyönnössä 15.9.16, Perthissä revähti vasen etureisi 31.10.16, yhteensä siis neljä revähdystä viidessä kuukaudessa

Amatöörimaista puuhaa

Amatööri kuntouttaa kipeää kohtaa kunnes vamma ei enää vaivaa; ammattilainen harjoittaa lihaksistoaan jotta vammat eivät uusiudu

Lihaskestävyysharjoitukset, pikajuoksijoilla nimenomaan jalkojen moninaisten lihasten lisäksi myös vatsa-, selkä- ja lantionseudun lihasten harjoittaminen, torjuvat tehokkaimmin kaikkinaisia vammoja

Amatöörillä voittaa mukavuuden halu, vaikka tavoitteena on osallistua tärkeisiin kilpailuihin

JK 27.1.17: Amatööri harjoittelee ja harjoittelee, kunnes tekee asian oikein; ammattilainen harjoittelee kunnes ei tee sitä väärin    (tuntematon guru)

Takareisiongelma: SM-kisojen jälkitautia?

Harjoittelu- ja kilpailuvuosi oikeastaan vaihtui, kun ponnistavan jalan takareisi kramppasi elokuun puolivälissä. Olin juossut 200 m lähes täyttä ja parinkymmenen minuutin palautuksen jälkeen aioin vetäistä lentävän satasen. Mielessä oli osallistua seuraavana lauantaina Harjavallan kilpailuihin.

Vamma-alue laajeni hieman kun seuraavana päivänä tempaisin yli 20 kiloisen taakan maasta. Repeämää lihakseen ei tullut, koska polvitaive ei mustunut verestä. Kipualue on takareiden herkimässä kohdassa, jossa se haarautuu. Viimeksi se revähti pahasti kesäkuussa 2010: takareiden alaosa ja polvitaive mustuivat.

"Nettivalmentaja" kertoi tällaisen hamstring strain -ongelman olevan tyypillistä takareiden revähtämisen kerran kokeneelle pikajuoksijalle ja johtuvan lähtöharjoituksista, aggressiivisesta kaarrejuoksemisesta ja nopeuskestävyysharjoituksista, kun kilpailukauden herkistelyvaiheessa takareiden vahvistamiseen tähtäävä voimanhankinta vähenee tai poistuu.

Juuri näin kävi osaltani: SM-kisoja edeltäen tein viimeisen kuntosalikäynnnin neljä ja puoli viikkoa aikaisemmin; konkkaukset, loikat ja hyppelyt lopetin viikkoa ennen; vähensin myös alkulämmittelyn aikaisia vahvistusliikkeitä kuten jalkojen pyörityksiä ja taaksepäin skippausta herkistelyjaksolla. Ja mikä ehkä pahinta, en tehnyt niitä juuri lainkaan SM-kisojen jälkeisenä viikkona ennen kuin sedundaattori kädessä kiihdytin kaarteesta suoralle. Takareisien harjoittamattomuutta siis!

Krampin jälkeen harjoittelu muuttui luonnollisesti peruskuntokauden tapaiseksi. Juoksu on tapahtunut aerobisen ja anaerobisen rajamailla ja reisien vahvistamisessa olen yrittänyt nostaa eksentristä voimanhankintaa suhteessa konsentriseen.

Kun pikajuoksu alkaa luonnistua, pääpaino on aluksi alaktisissa harjoituksissa ja rennoissa pidemmissä vedoissa Vantaan rantojen suorilla, korkeintaan 5/6 vauhtia. Vasta myöhemmin siirryn nopeuskestävyysharjoituksiin ja kaarrejuoksuun. Mutta siinä vaiheessa viikot valmistautua Perthin MM-kilpailuihin ovat jo vähissä.

Takareisien vahvistaminen: venyttely

Takareisien vahvistaminen näyttää olevan suosituin tältä palstalta ladatuista kirjoituksistani. Venyttelykokemukseni ovat kuitenkin jääneet kirjoittamatta.

Aloittaessani ikiurheilun kuusi vuotta sitten tein 1960-luvun tyyliin paljon venyttelyjä ennen harjoituksia ja kilpailuja. Venyttelystä huolimatta takareisiongelmat (hamstring) vaivasivat parin ensimmäisen vuoden ajan.

Luin paljon silloin myös venyttelystä ja niiden perussanomahan olikin, että takareisiongelmat voivat osaksi johtua venyttelyjen laadusta ja ajoituksesta. Erityisesti pitkät staattiset venytykset olivat takareisiongelmien syy, esimerkiksi Steve Robbinsin kirjoituksen lopussa, koska pitkä lihas on heikko. Siksi alkulämmittelyn yhteydessä ovat sopivimpia dynaamiset venyttelyt kuten jalkojen heiluttelut eteen ja taakse, joissa lihasta venytetään korkeintaan vain kaksi sekuntia kerrallaan.

Heti harjoittelun jälkeen taas parhaiten palautumista edistävät venyttelyt ovat staattisia, mutta korkeintaan 10 sekuntia kestäviä. Joustavuutta edistävät pitkät staattiset 20 sekunnin tai pidemmät venytykset kannattaa mieluummin ajoittaa omaksi harjoitukseksi viikon aikana, mutta ei kuitenkaan lähelle ennen rajuja täysvauhtisia harjoituksia.

Pitkä lihas on myös laiskistunut; se ei supistu ärhäkkäästi, jota pikajuoksu vaatii. Siksi pitkäkestoiset venytykset eivät saisi olla osa alkulämmittelyä vaan harjoitusten jälkeen osana palauttavaa harjoitusta.

En ole säilyttänyt kaikkia lähdeviitteitä, mutta täydennän tätä kirjoitusta, kunhan törmään niihin uudestaan; esimerkiksi tämä sivu

Sprintterien krooniset takareisiongelmat

Mikä vaiva?

Kuriton koululaisjoukkio ylitti radan Liikuntamyllyssä runsas viikko sitten juuri kaarteen lopussa, kun takanani oli 200 m täysvauhtista menoa; huutooni eivät reagoineet vaan vasta kun tein äkkijarrutuksen, josta kiihdytin uudestaan takasuoran loppuun kokonaismatkaksi 250 m.

Aivan suunnittelemaani harjoitusta en tehnyt, mutta tilanteeseen nähden ”ihan” hyvä maitohappoharjoitus kaikkine vetoineen. Usein vastaavassa tilanteessa pohje on revähtänyt lievästi, nyt ei, mutta siinä tuntui outoa poltetta. Ajattelin, että se johtuu vain kovasta vauhdista kaarteissa.

Muutaman tunnin kuluttua aioin hieman venytellä, vaan ponnistavan jalan pohkeen yläosa tuntui aivan kuin se olisi suonenvedon jäljiltä. Seuraavana päivänä testasin sitä verryttelyjuoksussa, mutta jo puolivauhtisessa avausvedossa kipu oli sitä luokkaa, että lopetin siihen. Kävin lopuksi jalkaprässissä – ja kas kipu oli pois. Mutta se palasi illalla, kun olin istunut kirjoituspöydän ääressä viisi kuusi tuntia. Seuraavan aamun hieronnan jälkeen olo oli taas mainio, mutta kirjastossa ja seminaarisalissa istumisen jälkeen pohje hälytti.

Lauantaina kävin Liikuntamyllyssä: tein normaalin lämmittelyn ilman täyteen nopeuteen kiihdyttämistä, jonka asemasta juoksin noin 90 prosentin vauhdilla 120 m, jolloin pohkeen yläosan lisäksi polvitaive oli jäykkä. Ajattelin jalan sietävän kaksi noin 33 – 34 sekunnin 200 metrin vetoa, vaan jo ensimmäisessä 34,6 s vedon lopussa myös takareiden alaosassa tuntui kipua.

Panin kotosalla pakastehernepussin viideksitoista minuutiksi reiteen ja pari tuntia myöhemmin pohkeeseen. Seuraavan aamuna kipu oli kovempi ja nyt myös oikean lonkan yläosassa oli pistävä kipu. Makuulla olo ei tuonut helpotusta.

Kipuhan on vanha; koin sen ensi kerran yli 50 vuotta sitten; ehkä kesä oli 1963 ja Ähtärissä kansalliset; tammilankku oli silloin huippuhuutoa; keli sateinen; hyppy yliastuttu vajaa kymmenen senttiä ja jalka liukui lankulta metrin, jonka johdosta menin mukkelis makkelis kasaan.

Iskiashermohan se on, joka säteilee vuoroin pohkeen yläosaan ja takareiden alaosaan: kylmähoito on pahasta, mutta oikeaan osuva voimaharjoittelu poistaa sen tilapäisesti.

Polttavan kivun sain pois sunnuntaiaamuna istumalla koko painollani tennispallon päällä ja hieromalla lonkan yläosaa. Seisoin myös varpaillani selkä seinää vasten kädet suorina ylös niin pitkään kuin jaksoin, jolloin lantion seudun nikamien ympäristön syvät lihakset vahvistuvat.

Maanantai oli surkimuspäivä koska kipu oli takareiden alaosassa; tiistai lepoa; eilen kävelin puolitoista tuntia, kolme neljä kertaa polvia nostellen niin pitkään kuin jaksoin; päälle vatsa- ja selkälihasliikkeitä

Tänään en uskaltanut varsinaisesti juosta verryttelyjuoksua, koska päkiöillä juoksu tuotti kipua mutta koko jalkaterällä astuminen oli oikeastaan kivutonta. Kävelin Eläintarhan tunnelin mäkeä ylös polvia nostaen ja lopuksi vasemmalla konkaten että pulssi nousi 159:än. Sen päälle seisoin kahdesti varpailla noin 15 s kerralla ja kävin jalkaprässissä 100 kg molemmin jaloin ylös ja yhdellä jalalla alas yht. 2x3 toistoa/jalka. Kipu oli pois. Hyppäsin rennosti vauhditonta kaksi kertaa, ei kipua, mutta kun kyyristyin lähtöasentoon ja yritin tulla siitä mahdollisimman vähäisen voimankäytön avulla ylös, kipu palasi pohkeeseen. Takareisi oli tänään kivuton toisin kuin maanantaina.

Oikea suhde levon ja lihasten voimanhankinnan välillä tuntuisi siis auttavan. Mutta mieli palajaa nopeus- ja nopeuskestävyysharjoituksia sekä maitohappokylpyjä.

JK. Tämän kirjoittamisen vaatima istuminen siirsi kivun takareiden alaosaan.

Takareisien vahvistaminen

Takareisiä vahvistavat harjoitukset ovat osa melkein jokaista alkulämmittelyäni, ei kuitenkaan nämä Athletics Weekly (AW) -lehden hämmästyttävän yksinkertaiset. Mutta ehkä jatkossa yritän omaksua niitä.

Ensimmäisen kerran takareiteni revähti 1964. Silloin ihmettelin vain sitä, että miksi se revähti pituushypyssä lankulle tullessa. Näinä ikiurheiluvuosina olen lueskellut yhtä ja toista ja lopulta oppinut sen, mikä takareiden lihasten merkitys on juoksussa: vetäistä jalka ja polvi alas, kuten AW:n artikkelissa kerrotaan. No menihän takareisi myöhemmin 1960-luvulla pituuden vauhdinotossa jo ennen lankkuakin.

Yleisin selitys takareiden revähtämiselle on, että sen lihakset ovat suhteessa heikompia kuin etureiden lihakset. Ilman kuntosalin laitteita yksinkertaisia tapoja vahvistaa takareisiä ovat:

1. jalkojen pyöritys: mitä suoremmaksi vaakasuoraan polven ojentaa, sitä enemmän se rasittaa takareittä; teen 20-30 pyöristystä kummallakin jalalla verryttelyn yhteydessä, mutta polveni ovat koukussa; polvennostokävelyt ja -ojennukset ajavat saman asian ja niitähän voi tehdä talvisin ulkonakin.

2. penkiltä lasku ja nousu yhdellä jalalla siten, että alempi vapaa jalka vain koskettaa lattiaa; viimeksi tein näitä uudenvuoden aikoihin eli yli viisi viikkoa sitten.

3. kävely, juoksu ja skipping (jenkka-askel) takaperin, joita teen melkein joka harjoituskerta joko alkulämmittelyn tai loppuverryttelyn yhteydessä.

4. alamäkijuoksu, joka kireyttää takareidet tavattoman helposti. Siksi teen sitä nykyään hyvin säästellen, ettei takareisien vahvistaminen tarkoituksella ehkäistä niiden revähtämistä itse asiassa johdakin suurempaan revähtämisalttiuteen.

5. askelkyykyt, erityisesti taaksepäin, joita muistan tai viitsin tehdä verryttelyn yhteydessä ehkä noin kerran viikossa.

6. (lisätty 9.2.15 klo 20.17) 20 metrin kiihdytyksen jälkeen mahdollisimman nopea pysähtyminen 15 - 20 metrillä, joita juoksin tänä aamuna neljä - ja takareisissä tuntuu; nopein pysähtyjä on nopein, sanovat valmentajat.

Näistä harjoituksista huolimatta takareiteni antavat kuukausittain merkkejä; erityisesti sisä- ja ulkoreunat, joihin harjoitukseni eivät ilmeisesti tehoa, kireytyvät yleensä lähtöharjoitusten ja kaarrejuoksun yhteydessä.

Takareisien vahvistaminen: venyttely?!

Sprintterien krooniset takareisiongelmat