Näytetään tekstit, joissa on tunniste submaksimaalinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste submaksimaalinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. helmikuuta 2017

Palauttava harjoitus vai lepo?

"Virkistysurheilija, joka kilpailee kerran viikossa ja harjoittelee kahdesti, palautuu riittävästi," kertovat useat nettivalmentajat kuten Jimson Lee. Kokemukseni on kuitenkin, että esimerkiksi HKV:n marraskuun hallikilpailuihin harjoitellessa, kolmesta harjoituksesta yhden on oltava submaksimaalisen eli juostuna noin 85-94 prosentin tehoilla

Ongelma palautumisen kanssa nousee heti, jos lisäksi käyn kuntosalilla. Silloin yhden juoksukerroista on pysyttävä selvästi palauttavalla alueella eli minulla syke ei nouse 145:ttä korkeammaksi viimeisessäkään vedossa (maksimisykkeeni on 179 ja minimi 56)

Tällä viikolla tein maanantaina palauttavia vetoja (korkein max syke 142), keskiviikon harjoitus oli alaktinen ja tänään submaksimaalinen noin 93 prosentin tehoin. Juoksut, erityisesti alkulämmittelyn lopun 25 metrin kiihdytykset, tuntuvat jaloissa, joten huomenna on palauttavan harjoituksen vuoro ja sunnuntaina lepo

Siis molempia tarvitaan: palauttavia harjoituksia ja lepoa

Kropan aktivointi meni pieleen lauantain 7.1 lumitöissä ehkä juuri sen tähden, että vain lepäsin sunnuntain. Maanantaina 9.1 juoksu olikin tahmeata; ylimääräistä sekuntia en saanut pois kellosta kuin vasta 7.2