Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikiyleisurheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikiyleisurheilu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. helmikuuta 2017

Mestaruuskilpailujen ohjelman lyhentäminen

Ken Stone on julkaissut sivustollaan ranskalaissprintterin ehdotuksia maailmanmestaruuskilpailujen selkeyttämiseksi. Osa hänen ehdotuksistaan olisi tarpeettomia, jos Maailman ikiurheiluliitto WMA ja Euroopan EMA pudottaisivat kokonaan semifinaalivaiheen pois: vain alkuerät ja loppukilpailu riittäisivät.

Alkuerät olisi järjestetty parhaan ilmoitetun tilastoajan (seed time) perusteella siten, että pikajuoksuissa parhaimmat kahdeksan olisivat samassa erässä, seuraavat kahdeksan omassa erässään, jne

Loppukilpailuun pääsisi kahdeksan parasta alkuerien perusteella. Siksi kaikki joutuisivat juoksemaan täysillä omassa alkuerässään, parhaimmat saadakseen hyvän radan loppukilpailuun ja estääkseen huonomman tilastoajan omaavaa pääsemästä loppukilpailuun.

Kaikille osanottajille olisi siis taattu vähintään yksi juoksu vertaistensa kanssa: ei enää epätasaisia alkueriä

Näin esimerkiksi Lyonin MM-kisat olisivat lyhentyneet kolmella päivällä, jonka osa osallistujista olisi luonnollisesti käyttänyt matkailuun Ranskassa MM-kisojen jälkeen

Ken Stone kirjoitti jo aikaisemmin IAAF:n ja WMA:n neuvotteluista, joissa WMA:n mestaruuskisojen lyhentäminen oli ollut yksi kysymyksistä

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Vaihtelevia suorituksia Vilnassa


Kilpailuissa sijoitukset ratkaistiin kussakin lajissa ikäkertoimien avulla. Lauantaina sää oli +31 varjossa ja auringossa ties kuinka paljon, mutta tuuli oli puuskassa kova. Tuloksista en löytänyt tuulilukemia, mutta 100 metrin eräni ainakin alkoi valtaisaan vastatuuleen, koska naapuriradan numerotötsä kaatui juuri ennen paikoillenne-komentoa: aikani 14,77, jolla heltisi neljäs sija; 100 m maaliintulo

400 m juostiin pari tuntia myöhemmin: aikani 1:09,74 oikeutti koko lajin voittoon.

Sunnuntaiaamuna oli jo ukkosta, ja parinkymmenen minuutin kuuro tuli ennen 200:aa metriä. Itse juoksun aikana oli täysin tyyntä, pilvistä ja lämpöä +22: ajalla 29,79 sain hopeaa


Muita suomalaisia ei ollut mukana. Kuvia 2.7  Kilpailut vastasivat osaltani hyviä testijuoksuja, kunto kun ei ole terävimmillän, mikä näkyi selkeästi satasen ajassa.