Näytetään tekstit, joissa on tunniste Masterstrack. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Masterstrack. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Vesa Lappalainen pyrkii kansainvälisen ikiurheiluliiton WMAn johtoon?

Ken Stone on uusinut mainion masterstrack -sivustustonsa; masterstrack.blog. Yli kuukausi sitten se uutisoi Vesa Lappalaisen ehdokkuudesta World Masters Athletics'in presidentiksi; tietolähde on nykyinen presidentti Stan Perkins

Kun muut ehdokkaat ovat saksalaisten Margit Jungmann ja amerikkalaisten Gary Snyder, Ken Stonen mukaan eurooppalaisten äänet tulevat hajoamaan ja Gary Snyderin mahdollisuudet tulla valituksi paranevat

Ratkaisu tapahtuu siten Malagan maailmanmestruuskilpaulujen yhteydessä ensi syyskuun alussa. Ken Stone on lähettänyt kandidaateille kysymyslomakkeen ja lupaa tiedustelunsa tuloksia elokuun alussa

maanantai 11. joulukuuta 2017

USA rahalla mitalitilaston kärkeen

USA:sssa yleisurheiluliiton johto kannattaa hurjia suunnittelmia. USA:n rata- ja kenttäurheiluliitto haluaa  rahakannustimien avulla tavoitella mitalitaulukon ykkössijaa maailman ikiurheilijaliiton Malagan MM-kilpailuissa ensi syyskuun alussa, kertoo masterstrack.com kuten yli 30:sten yleisurheilu

Mitalisteille on tarjolla rahapalkkio: $400 kullasta, $200 hopeasta ja $100 pronssista

Maailman ranking-listalla lajeissaan kuuden parhaan joukossa olevien urheilijoiden matkoja tuetaan maksimissaan aina 1500 dollariin asti urheilijaa kohti: tuki ranking-sijoituksista $400, $350, $300, $250, $200 ja $100

Näillä keinoin USATF pyrkii saamaan kaikki parhaat iki- eli virkistysurheilijansa matkustamaan Malagaan

USATF käyttäisi tarkoitukseen yhteensä 200000 dollaria, mutta liiton omasta budjetista se ei ole mahdollista rahoittaa vielä ensi vuonna. Sen sijaan haetaan sponsorirahoitusta, kertoo masterstrack.com

tiistai 24. lokakuuta 2017

Ikiurheilijat porskuttavat

Euroopan ikiurheiluliitto, European Masters Athletics, tuhlaa 18 000 dollaria ideointiseminaariin, kertoo Ken Stone masterstrack.com –sivuillaan; ks. keskustelunaiheet ja (lisäys 11.11.17"kahvilaideoinnin" anti

Ikiurheilijathan maksavat itse matkansa kansainvälisiin kilpailuihin, ilmoittautumisen yhteydessä osanottomaksut, joista osa menee järjestävälle kansainväliselle liitolle; koska Aarhusin EM-kilpailuissa oli osanottajia noin 3800 (myös seuralaisten akkreditointi on maksullinen), EMA:n aivoriihi maksaa noin neljä euroa viime kesän EM-kilpailujen osanottajaa kohti

Pääosa osanottomaksusta menee tietysti järjestelykustannuksiin; mitalit ovatkin toisinaan komeita ja raskaita, toisinaan guttaperkkaa

Perthin WMACs2016 tuottivat Australian ikiurheiluliitolle voittoa 240 000 Australian dollaria eli noin 160000 euroa, jonka se on rahastoinut; ks. uutiskirjeen loppu


Suomessa sekä hiihtoliitto että urheiluliitto järjestävät ammattitaidolla tottuneesti tappiollisia maailman- ja Euroopan mestaruuskilpailuja. Siksi molemmat liitot kituvat rahoitusvaikeuksissa, minkä luonnollisesti maksavat yleisen ja nuorten sarjojen aktiiviurheilijat liittojen tarjoaman heikomman infran, valmennuksen ja kilpailutoiminnan muodossa; ikiurheilijat puolestaan porskuttavat voittoa tuottavissa kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tampere hakenut ikiurheilijoiden 2020 maailmanmestaruuskisoja

Virkeän masterstrack -sivuston mukaan Tampere, Göteborg, Bogota ja Toronto ovat hakeneet ikiurheilijoiden maailmanliiton WMA:n mestaruuskilpailuja vuonna 2020. Onko asiassa jotakin salaamista, koska aikuisurheilusivusto ei tiedä siitä mitään?

Vuonna 2018 kisat ovat Malagassa, joten eurooppalaisten kaupunkien mahdollisuudet saada kisat uudestaan kahden vuoden päästä lienevät heikot. Pidän peukkuja Torontolle, mutta suomalaisten näytöt järjestelykyvystä lienevät parhaimmat, Lahti 2009 ja Jyväskylä 2012 vaikka Jyväskylän Hipposhallia kaikki eivät pitäneet oikeana kilpailuhallina vaan vain harjoittelutilana.

Toronto voitti äänestyksessä 30.10.2016; Tampere oli vetäytynyt kilvasta jo aikaisemmin

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ikiurheilijat Suomen Urheiluliittoon?


Masterstrack –sivuston Ken Stone on löytänyt mielenkiintoisen uutisen IAAF:n ikiurheilukomission kokouksesta Monacossa 13.2.2015. Komissio on keskustellut neljästä pääaiheesta:
-          Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n ja Kansainvälisen ikiurheiluliiton WMA:n jäsenjärjestöjen yhdistymisestä kussakin maassa tai kullakin alueella
-          Kansainvälisen ikiurheiluliiton mestaruuskilpailuista, Maailman ikiurheilukisoista ja alueellisista ikiurheilutapahtumista
-          (ikiurheilun) tunnustamisesta IAAF-perheessä, ja
-          Kansainvälisen ikiurheiluliiton mestaruuskilpailujen aikataulun pohdinta erityisesti päivittäiset kilpailut ja kokonaiskesto

Suomen ikiurheiluliiton (kirjoitetaan aikuisurheilu) sivuilla ei asiasta ole mitään. Suomessa asia koskisi SUL:n ja SAUL:n yhdistymistä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Ikiurheilijamestarit pikajuoksusta

Ken Stone on julkaissut Masterstrack -sivustollaan kaksi mainiota kirjoitusta ikiurheilijoiden pikajuoksun harjoittelusta ja kilpailemisesta:

sarjan M75 Wayne Bennett (valitettavasti linkki ei enää toimi)

ja sarjan M70 Steve Robbins

ovat molemmat kaiken kokeneita.

Ohjeet ovat oivaa luettavaa!