lauantai 9. huhtikuuta 2016

Osavuosikatsaus

200 metrin kuntoni pysyi samassa koko hallikauden, noin 30,3 sekunnissa: marraskuun lopussa 30.25, SM-halleissa 30.21 ja EM-halleissa 30,36. Vuoden 2015 EM-halleihin verrattuna aika huononi 0,7 – 0,8 sekuntia.

Viime syksyn harjoittelun pääasiaksi muodostui penikkataudista eroon pääsy. Siksi syyskuun 2015 harjoitusten pääpaino oli vain palauttavan luonteisissa vedoissa ja kuntosalikäynneissä; hyppelyt, konkkaukset ja loikat (plyometria) jäivät vähälle, kuten oikeastaan koko talvena. Mutta säärikipua en tuntenut lokakuun jälkeen. 

Olen siten tähän mennessä onnistunut uudenvuoden lupausten toisessa kohdassa.

Hölmöjä harjoituksia on tullut tehtyä, muttei vakavuudeltaan edellisvuoden luokkaa. Oppi 3°, selkeämpi ero kovien ja helppojen harjoitusten välillä, jäi lopulta testaamatta kilpailuissa pääsiäisen alun ja ajan antibioottikuurin takia. Vain yhden harjoituksen olen tänä talvena käyttänyt pelkkään alkulämmittelyyn, plyometrisiin harjoituksiin ja nopeusvoiman hankintaan. Alaktisten harjoitusten jälkeenkin hyppelyt ovat jääneet vähäisiksi.

Meneillään on nyt uudenvuoden lupauksista viides: uusi kuntopohjan rakentamiskausi ennen ulkokautta.

Accuweather povaa tällä hetkellä Helsinkiin huhtikuussa tavanomaista lämpimämpää säätä pariksi seuraavaksi viikoksi - siis juoksentelua ulkona Vantaan joen varressa aerobisen ja anaerobisen rajamailla sekä voimanhankintaa - mutta 25.4 alkaen Wapun alusviikoksi tavanomaista viileämpää, jolloin on siirryttävä sisälle ja aloitettava sekä pikajuoksu että pikavoiman hankinta, joka aikaisempina vuosina on koostunut yksinomaan plyometrisista harjoituksista, mutta ehkä tänä keväänä poikkean Ogelin liikuntahallin kuntosalille

Kesän tavoite on tässä vaiheessa luonnollisesti sama kuin aikaisempinakin vuosina: edelliskesän tulostason parantaminen

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Euroopan ennätysvauhdissa

Euroopan ikiurheilijaliiton hallimestaruuskilpailuissa oli Suomen M70 sarjan 4x200 metrin viestijoukkue tasoissa kahden osuuden jälkeen voittajan Iso-Britannian kanssa, joka juoksi uuden Euroopan ennätyksen. Heidän viimeisillä osuuksillaan juoksivat 200 metrin voittaja Glyn Sutton ja pronssimitalisti Victor Novell reväisten 8,45 sekunnin eron meihin. Glyn Sutton on M70 200 metrin maailmanennätyksen haltija Lyonin MM-kisoista ja juoksi nyt 60 metrillä uuden maailmanennätyksen 8,09 hallissa; video

Kisoissa keihäässä EM-hallihopeaa voittanut Heikki Kuulasmaa, Vieremän Koitto, otti joukkueestamme kuvan: vasemmalta aloittaja Pertti Ahomäki, ankkuri Eero Helenius, 3:nnen osuuden Markku Juopperi ja minä.

Lisäys 9.8.16: Eero Helenius on löytänyt viestistä videon: klikkaa video nro 20 Sunday 3 April YouTube hakemiston vasemmasta yläkulmasta. Video kyllä osoittaa, että en saanut James Smithiä kiinni vaihtoon mennessä

Pertti Ahomäki on ihmemies: juuri ennen 60 metrin pronssia  kultaa pituudessa, kaksi päivää myöhemmin kultaa korkeudessa, viestiä edeltävänä päivänä kultaa maailmanennätyksellä kolmiloikassa ja päätöspäivänä viestihopea. Pertillä on toinen jalka lyhyempi tekolonkan takia. Olisi mielenkiintoista kuulla ortopedin kommentti?

Tom Phillips M60 valokuvia joka päivältä

Järjestäjän fotogp.it valokuvia: Sarjan M70 viestin kuvat, klikkaa päivä 3.4 eli 3 Aprile, nrot 94735 - 94832 osioissa 42-44; 200 metriä torstaina 31.3 eli 31 Marzo: alkueräni nroissa 41132 - 41175, osiot 30-31 (kompuroin lähdössä kun en kuullut set -komentoa), ja semifinaali nrot 46538-46563, osio 121