keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Heikompia, hitaampia, alempaa


Ikiyrittäjä Satu Tiivola ja ikiteekkari Krister Ahlström olivat hiljattain näyttävästi Helsingin Sanomissa kannanottoineen. Ikiurheilijat, aikuisten ikäryhmäkilpailijat, sen sijaan piiloutuvat aikuisurheilijoiksi, joita ovat tietysti myös avoimen sarjan kilpailijat.

Yleisurheilussa on lasten, nuorten ja aikuisten säännöt ja välineet, mutta ikiurheilijoilla on omat ikäryhmäkohtaiset välineet, aitakorkeudet ja –välit sekä osin mukautetut sääntönsäkin. Joidenkin yleisurheiluseurojen verkkosivuilla aikuisurheilu tarkoittaa nimenomaan avoimen sarjan kilpaurheilua.

Kestopurnauksesta varsinaiseen asiaan: European Master Athletics, Euroopan ikiyleisurheilijat, on järjestänyt Izmirissä pidettyjen mestaruuskilpailujen yhteydessä seminaarin ikiurheilijoiden pikajuoksuharjoittelusta, jonka diasarja on vallan mainio. 

Sitä opetellessa ja asioita pohtiessa menee useampi ilta, kunhan vain jaksaisi istua tietokoneen ääressä: miten citius altius fortius (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) -ihanteet toteutetaan, kun vääjäämättä olemme heikompia, hitaampia ja kumarampia.