keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kilpailujen odotusta



On jokakeväinen odotus, milloin pääsee kilpailuasussa juoksemaan ensimmäisen harjoituksen radalla. Viime viikon lämpötila, noin 18°, oli jo lähellä, mutta sen verran raa’alta tuntui tuulessa, että hyvä kun pitkissä talvitrikoissa ja pitkähihaisessa selvisin puolen suoran mittaisista palautuskävelyistä. Viime vuonna tein ensimmäisen nopeuskestävyysharjoituksen ulkona vasta 19.5.13. Siihen nähden ei ole mitään kiirettä.

Huhtikuun ensimmäinen viikko meni nuhassa ja yskässä ilman juoksuaskelia, mutta sen jälkeen olen tehnyt kerran viikossa kiihdytys- ja sähäkkyysharjoituksia sekä kaksi pätkänopeustestiä lentävällä 30 metrillä sisällä ja ulkona. Sisällä olen juossut korkeintaan minuutin palautusajoin noin 80 – 90 prosentin vauhdeilla 100 – 150 metrin vetoja eli hieman nopeampaa vauhtia kuin mihin kykenen 400 metrin loppusuoralla, mutta ulkona sorapoluilla vauhti ei luonnollisestikaan ole ollut samaa; kerran juoksin sisällä 4 x 120 metriä kuuden minuutin välein suunnilleen 400 metrin aloitusvauhtia.

Kiihdytys- ja lähtöharjoituksia lukuun ottamatta huhtikuun tarkoitus oli rakentaa perustaa nopeuskestävyysharjoituksille ennen kilpailuja, jotka alkavat runsaan kolmen viikon päästä. Kilpailukaudella kovuutta saa luonnollisesti kilpailuista, jolloin harjoittelun rytmitys ja luonne muuttuu hieman herkistelyn suuntaan.

Säätiedotus lupaa Wapusta lähtien normaalia viileämpää puoleksi toista viikoksi eli pikajuoksu on jälleen tehtävä sisällä ja pehmovedot ulkona.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Alakanttiin

Turismin puolelle jäivät tulokseni Maailman ikiurheiluliiton hallimestaruuskilpailuissa WMACi 2014:ssa Budapestissa; klikkaamalla linkissä sprints -laatikkoa löytyvät kaikki pikamatkat ja sarjat vierittämällä sivua alaspäin; vaihtoehtoisesti voi käydä järjestäjän tulossivuilla.

200 metrillä meno tuntui irtonaiselta, mutta nopeuskestävyyteni ei riittänyt, toisin sanoen, juoksutaktiikkani oli hölmö; tulos tavanomainen 29,51i. 400 metrillä tuntui edellisillan oopperassa istuminen lantionseudulla, siinäkin tavanomainen tulos 1.08,17i, mutta RaimoFro on ladannut juuri

erästäni videon

josta ei paista muu kuin varovaisuus ja voimattomuus. Kiitos! Sunnuntain verryttelyssä sain lentävällä 30 metrillä jopa loikkarin päälle, mistä on hyvä jatkaa kevään harjoituksiin.

Budapest sinänsä osoittautui varsin miellyttäväksi kaupunkilomakohteeksi, varsinkin kun aurinkoa ja lämpöä riitti viitenä päivänä yli 20 astetta. Tuliaisena tosin sain ärhäkän nuhan.